SRO Nuoret

Mainospalkki
Päivän sana

Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.
Joh. 3:30

lupaus-kantaaJokainen joutuu raivaamaan oman paikkansa elämässä. On saatava hyvä koulutus ja löydettävä riittävän palkitseva työ. On opittava tulemaan toimeen toisten kanssa ja silti etsittävä omaa hyväänsä. On tultava joksikin tullakseen nähdyksi ja kuulluksi – ja ennen kaikkea toisten arvostamaksi. Näin maailma kulkee.

Älköön näin kuitenkaan olko Jumalan lasten keskuudessa. Joka meidän joukossamme tahtoo olla suuri, ryhtyköön muiden palvelijaksi. Joka tahtoo tehdä jotakin näkyvää, tehköön itsensä näkymättömäksi. Joka kaipaa ensimmäisiä paikkoja, asettukoon viimeiseksi. Joka tahtoo Jumalan valtakunnasta tehtävän, odottakoon Herran aikaa. Missä Herra on suuri, tulee ihmisestä pieni. Kun palvelija täyttää tehtävänsä, hän ei odota erityisiä kiittelyitä. Hän tekee vain sen, mitä pitikin. – Palkintojen jaot tapahtuvat taivaassa, täällä on työ ja vaiva. Kristitty on se, joka tähän suostuu.


Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy